Trubaduuri Pekka Severi Pennanen
Olen Pekka Pennanen. Synnyin Severin päivänä vuonna 1984. Severi on myös toinen nimeni. Trubaduuri Pekka, Trubaduuri Severi, Laulaja Pekka, Laulaja Severi. Monta nimeä, yksi mies!
Kiinnostus musiikkia kohtaan alkoi varhain. Tarinan mukaan jo kolmevuotiaana lauloin seurakunnan iltapäiväkerhossa ”Sydäntä et antanutkaan, valheelliset sanasi vaan..”, kun muut lapset lauloivat ”jänis istui maassa”. Iltapäiväkerhon vetäjä oli kysynyt, että ”Mikä laulu tuo on”, johon olin vastannut ”No se on Topi Sorsakosken laulu”. Isäni ahkera Agentsien kuuntelu oli siis tehnyt lähtemättömän vaikutuksen pieneen Pekkaan. Viiden vanhana esiinnyin ystäväperheen kesäjuhlissa käyttäen harjanvartta mikrofonina, mutta lauloin saunamökin tuvasta, koska en uskaltanut mennä yleisön eteen
Laulun ohella ensimmäinen soittimeni oli kannel, johon tutustuin muskarissa Maija -opettajan opastuksella. Myöhemmin aloitin koulutieni ja päädyin musiikkiluokalle. Samoihin aikoihin aloitin rumpujen soiton opiskelun musiikkiopistossa. Ensimmäiset bändikokemukset ovatkin jo ala-asteelta. Yläasteella kävin laulamassa isoveljeni bänditreeneissä ja omassa bändissä soitin rumpuja ja lauloin. Suuri toivelaulu -kirjasarja oli kovassa käytössä kotona pianon äärellä, jossa vietin paljon aikaa laulaen ja soittaen, äitini kuunnellessa sohvalla. Kitaransoittoa aloin opetella itse 13-vuotiaana sen jälkeen, kun isäni opetti minulle muutaman perussoinnun.
Peruskoulun jälkeen kävin vielä Sibelius-lukion, liityin armeijan sotilassoittokuntaan laulusolistiksi ja opiskelin Helsingin Pop-jazz konservatoriossa, jossa pääaineeni oli laulu. Keikkailin eri freelancemuusikoiden kanssa tehden mm. yritys- ja yksityiskeikkoja. Myöhemmin perustin oman bändin, jonka kanssa keikkailimme vuodesta 2014 lähtien. Bänditoiminta loppui korona-aikana 2020, jolloin teimme viimeisen keikan oman bändini kanssa. Nykyisin teen pelkästään trubaduurikeikkoja.
Voit tilata minut lyhyelle tai hieman pidemmällekin keikalle sinulle tärkeään tilaisuuteen.
Ota @laulajaseveri seurantaan somessa ja pysy kuulolla. Nähdään keikoilla!
-Pekka
